Venemessuilla esillä kolme uutta Buster-mallia
Fiskars esittelee ensimmäisen Buster Pro Series -veneen
Euroopan suurin alumiinivenevalmistaja Fiskars esittelee Helsingin venemessuilla kolme veneuutuutta kaudelle 2010. Ensimmäisen Pro Series -veneen, Buster Magnum Pron lisäksi messuilla nähdään uudistettu Buster XXL sekä suosikkimalli Buster L:n kokonaan uusi versio.
– Busterin tuotekehitys on entistä aktiivisempaa ja vuoden 2010 kuluessa nähdään huomattavasti enemmän uutta kuin perinteisesti. Markkinajohtajana meidän on kyettävä uudistumaan aiempaa ripeämmin ja kehitettävä mallistoa koko ajan käyttäjien palautteen perusteella, Busterin markkinoinnista ja tuotekehityksesta vastaava Markku Uotinen linjaa.
Uutuusmalleihin voi tutustua Helsingin kansainvälisillä venemessuilla 13.2.2010 alkaen. Uusi Buster L oli yleisön nähtävillä jo syksyn Uivassa venenäyttelyssä, Magnum Pro ja uudistettu XXL ovat nyt ensimmäistä kertaa julkisesti esillä.
Suosikkimalli Buster L
Suurta yleisöä kiinnostava venemalli on toisen sukupolven versio Suomen ja Pohjoismaiden suosituimmasta moottoriveneestä. Kokonaan uudistettu Buster L on kantavuuden lisääntymisestä huolimatta likimain edeltäjänsä mitoissa. Pituutta on tullut 14 senttiä ja paino 24 kiloa. Vaikka vene on vain sentin vanhaa mallia leveämpi, on sisätila parhaimmillaan 15 senttiä tilavampi uuden muotoilun ansiosta.
Vene on helposti liikuteltavissa tavallisen henkilöauton perässä jarruttomalla kevyttrailerilla. L kulkee edelleen 30–50-hevosvoimaisella moottorilla ja se kantaa kuusi raavasta miestä tai kokoluokassaan kunnioitettavan 465 kilon kuorman.
Ammattitason Magnum Pro kovaan käyttöön
Kauden kokonaan uusi malli on Fiskarsin ensimmäinen Pro Series -vene, Buster Magnum Pro. Kyseessä on ammattitason käyttäjille tehty, täysin alumiinirakenteinen keskipulpettivene.
– Buster Pro -sarja on suunniteltu käyttäjille, joiden varustelistalla mukavuus ei ole aivan ensimmäisenä. Magnum Pro ei ole laiturin koriste vaan pitkän veneilykauden jykevä työkalu, Markku Uotinen määrittelee.
Lähes seitsenmetrinen ja 2,4 metriä leveä Magnum Pro on malliston suurin vene. Pitkä vene on solakan ja vauhdikkaan näköinen, vaikka laitakorkeutta on lähes 90 senttiä. Turvallisuutta lisäävät jykevät kaiteet ja vakiovarusteisiin kuuluva, vaihtoehtoisesti joko pulpetin yhteyteen tai veneen takaosaan asennettu targakaari.
Magnum Pro on suunniteltu ajajan veneeksi. Magnumin kehutusta rungosta kehitetyssä pohjassa on 20 asteen v-kulma. Hyvän tasapainon ja onnistuneen muotoilun ansiosta Magnum Pro käyttäytyy myös kovassa aallokossa johdonmukaisesti ja pehmeästi.
Onnistuneesta rungon suunnittelusta kertoo laaja käyttökelpoinen tehoalue. Suurimmalla koneteholla Magnum Pro saavuttaa lähes 50 solmun huippunopeuden, mutta jo 150 hevosvoiman moottori on riittävä täydellekin kuormalle.
Lisävarusteoptiona on suosittujen muiden varustepakettien ohella saatavissa myös tehdasasenteinen NAVI Pro -paketti, joka sisältää Raymarine C120W näyttölaitteen ja 4 kW digitaalisen tutka-antennin.
XXL saa uudet pulpetit
Syksyllä 2007 esitellystä kolmannen sukupolven Buster XXL:stä nähdään messuilla päivitetty versio. Päällepäin Buster XXL:n näkyvin muutos aiempaan ovat entistä vaaleammat ja kokonaan uudestaan muotoillut pulpetit. Ajettavuudeltaan erinomaiseksi arvioitu runko pysyy pääosin entisellään,
– Palasimme siinä mielessä lähemmäs Busterin juuria, että alumiinia on taas enemmän näkyvillä. XXL on yhä nuorekas vauhtivene, mutta entistä enemmän saman näköinen ja tuntuinen kuin malliston suurin vene Magnum, XXL:n suunnitteluryhmää vetänyt Jari Peltola kertoo.
Kuljettajan pulpetissa on tehty tilaa käyttäjien vaatimalle kiinteästi asennettavalle plotterille. Samalla pulpettien materiaali on vaihtunut kevyeen, iskuja ja uv-valoa hyvin kestävään polyeteeniin.
Laajat perätasot ovat entisellään ja ne tarjoavat mainiota tilaa niin veneeseen kulkuun, huoltotöihin kuin uimiseen ja kalastukseenkin. Peräosan rakenteet on valmistettu alumiinista, jotka kestävät rajuissakin käyttöolosuhteissa ilman pelkoa kolhuista. Samoin veneen keulaosan askelma-säilytystila on alumiininen.
Peräkansien alle mahtuvat köysien ja polttoainetankin täyttöhelan lisäksi kaikki lisälaiteasennuksia varten tarvittavat johdotukset. Trimmitasoja, sinkkiä ja kaikuluotaimen anturia varten on hitsattu valmiit asennusalustat, joten perään ei tarvitse porata lainkaan reikiä.
Lisävarusteena saatava kuomu on nyt kaksiosainen, jolloin kaksi matkustajaa voi ajaa sateensuojassa pelkkä etuosa paikoillaan. Tehdasasenteisena lisävarustepaketteina on saatavissa jo aiemmin esitellyt Navi-, Canvas-, Comfort- ja Harbour-paketit. Niiden lisäksi uutuutena esitellään Entertainment-paketti, joka sisältää mm. tehdasasenteisen radion ja kaiuttimet.